Matka uuteen elämään PART 3. Sektio&Helikopteri

Se oli sitten 25.5.2012 aamu. Kaikki oli valmista uutta tulokasta varten. Viimeinen yö yksin tai siis kahdestaan mieheni kanssa meni valvoten ja masua silitellen. Jännitti niin paljon ja sydän jyskytti koko yön. Minua hermostutti leikkaus, koska olin katsonut youtubesta videoita jossa näytetään niitä sektio leikkauksia. Muutaman epäonnistuneen ja onnistuneen sieltä internetin ihmeellisestä maailmasta näin. Sektio on naisen suurin leikkaus. Siinä vedetään niin monta kerrosta auki. En tiedä miksi piinaan itseäni tuolla tavalla. Kai olen vain ihmisenä sellainen että tahdon tietää tismalleen miten joku asia menee. On se eria asia kuunnella ja lukea siitä, kuin nähdä konkreettisesti mihin on itse kohta joutumassa.

Aikaisin perjantai aamuna saavuimme sairaalaan. Päälläni oli Juicy Couturen velurit ja Guccin ballerinat. Hiukset oli ponnarilla ja olkapäällä keikkui uusi ystäväni nimeltä hoitolaukku :) Coolisti sisälle ja sairaalavaatteet päälle. Hymyilytti ja mietiskelin että kohta sylissäni on maailman paras lahja <3 En ollut ollenkaan hermostunut käytännön asioista liittyen vauvan hoitoon. Luotin että miehelläni on ne taidot, jos joudun pulaan. Olihan Luca kuitenkin viides lapsi hänelle. 

Noh, oma lääkärini saapui paikalle, se aivan ihana nainen, joka oli niin reipas että tunsin oloni turvalliseksi. 

Spinaalipuudutus selkään ja eikun toimeksi. Se tunne oli niin jännä kun ne kaivoi mahassani! En siis tuntenut viiltoja tai mitään muutakaan, ainoastaan pehmeitä "myllerryksiä" kun baby vedettiin ulos. Luca oli maailmassa siis 2 minuutissa. Ympärilläni oli lääkäreitä ja mieheni piteli minua kädestä koko sen ajan. Olin siis hyvissä käsissä. 

Niin kuin sanoin, baby oli ulkona 2 minuutissa. Hän parkaisi kerran, ainoastaan kerran. Sain hipaista häntä nopeasti ja olin onnesta sekaisin, mutta samaan aikaan hätääntynyt. Sen jälkeen alkoi hässäkkä. Mieheni lähti Lucan ja lääkäreiden kanssa. En kuullut vauvan huutoa, sitä ei ollut. Luca oli yhden pisteen vauva syntyessään. Hän oli vetänyt keuhkot täyteen nestettä, jonka takia hän ei saanut happea. Yliopistollisesta sairaalasta lähetettiin mediheli hakemaan meidän vastasyntynyttä ja hänet vietiin hengityskaapissa yliopistollisen sairaalan teholle. Mieheni lähti Lucan mukaan ja minä jäin ommeltavaksi. Puudutukseni alkoi nousta liian korkealle, niin että hengitys tuntui jo raskaalta. Olin shokkitilassa tapahtuneen vuoksi. Minua pidettiin kyllä ihan ajan tasalla mitä siellä tehtiin ja miksi vauvani viedään toiseen sairaalaan, mutta siinä tilanteessa elimistö ja kaikki tunteet olivat niin sekaisin, että tärisin 2 tuntia ja minusta ei saatu verta, kun sitä tarvittiin.

Pötköttelin meidän perhehuoneessa yksin, ilman vauvaa ja miestä. Lucan tilanne oli vakaa. Häntä pidettiin teholla niin kauan että neste oli kokonaan poistunut ja hengitys tasaantunut. Sektiohaavan vuoksi minua ei siirretty toiseen sairaalaan sinä yönä. Mieheni lähetti ihania videoita ja kuvia babysta. Silmäni olivat niin turvonneet kyyneleistä. Olin fyysisesti liian kaukana vauvastani, mutta henkisesti kiinni hänessä. Rukoilin koko yön voimia pienokaiselle. Oma fyysinen vointini oli loistava, vaikka menetin paljon verta. Nousin jo kävelmään samana iltana. Seuraavana päivänä mieheni haki minut ja meidät siirrettiin yliopistolliseen sairaalaan. Tunnevyöry mikä nousi, kun pääsin Lucan luokse oli ihan käsittämätön. Itkin ja nauroin. Pitelin Lucaa ja ajattelin etten koskaan enää päästä häntä.

Oltiin sairaalassa 5 päivää. Jos olisin saanut valita olisin jo lähtenyt kotiin aikaisemmin, mutta he täällä haluavat pitää minimi 5 päivää, jos on sektiolla synnyttänyt. Hyvinhän meitä hoidettiinkin. Harjoittelin vaipan vaihtoa, kylvettämistä ja imetystä. Olin todella onnellinen. Imetin ensimmäisen kuukauden jonka jälkeen siirryin kokonaan korvikemaitoon. Syynä oli se, ettei rinnoistani kertakaikkiaan tullut riittävästi maitoa. Kotiin päästyämme hyvä hoito vielä jatkui. Meillä kävi 6 kertaa midwife katsomassa Lucan painoa ja meidän vointia. Lucan paino ja pituus syntyessään oli 3480g ja 50 cm. Vauva arki lähti rullaamaan ja nautin kaikesta. Myöskin kaikki kiloni jäivät sairaalaan. Ensi kerralla kerron lisää toipumisesta ja äitinä olemisesta.

      Viimeiseen kuvaan sopii hyvin : WE ARE THE CHAMPIONS MY FRIEND... ;)