expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

tiistai 12. marraskuuta 2013

Healthy & Strong

 Juuri nyt tunnen olevani todella tasapainossa elämäni kanssa. Maiseman vaihto Sveitsistä tänne Losiin on tehnyt paljon hyvää.
Viihdyn ympäristössä joka elää ja inspiroi. Herään lähes päivittäin hyväntuulisena ja energisena täällä. Parisuhteeni voi hyvin ja tasapaino perhe-elämän ja aikuisten kesken olemisen kanssa on balanssissa. Olen alusta asti pitänyt kiinni siitä, että elämäni ja mieheni/ystävien kanssa "deittailu" ja hauskanpito jatkuu vaikka olen äiti. Kehottaisin oikeastaan jokaista naista tekemään samoin. Omasta kokemuksestani voin sanoa että olen onnellinen, iloinen, terveellinen ja inspiroiva, kun aika perheen ja aikuisten ystävien kesken on jaettu tasaisesti. On todellakin ok ja healthy ottaa lastenhoitaja torstai iltana ja lähtee dinnerille ja drinksuille...tai viikonloppuna lähteä miehensä kanssa pikkubreikille. Yksikin ajaton aamu silloin tällöin ilman pikkusta herättämässä, tekee ihmeitä parisuhteelle. 

Minusta huokuu hyväntuulisuus, mutta näytän myös selvästi kun olen huonolla tuulella. Jokainen itse voi ainoastaan vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, ei ole kumppanin tehtävä arvuutella mikä on pielessä. Vahvuuteni on että ilmaisen itseni hyvin selvästi tilanteessa kun tilanteessa. Uskon että suoruus, tunteiden näyttäminen ja oman mielipiteen esittäminen vie myös pitkälle parisuhteessa. Puhumme tosi paljon mieheni kanssa kaikesta ja en ikinä vaihtaisi sitä vahvuutta pois. Keskustelutaso minulla ei aina yllä yhtä korkealle kun miehelläni :)




Aamurutiinit: Lucan kanssa pötköttelyä ja hassuttelua, jonka jälkeen noustaan ylös keittää kahvit ja puurot. Luca syö ja ottaa aamukylvyn. Minä pesen kasvoni ja hampaani. Kasvoihin laitan Lumenen heleyttävää päivävoidetta ja silmänympärysvoidetta. Hiukset useimmiten nutturalle.

Starbucksista tilaukseni on useimmiten tall nonfat latte to go. Jos haluan herkutella, otan tall nonfat latte with whipped cream and caramel on top :)





Liikun päivittäin paljon. Käytän hyvin vähän autoa. Liikuntamuotoni on reipas kävely tai hölkkä vaunujen kanssa. Kävelen mielelläni pitkiä matkoja Lucan kanssa. Hula hula vannetta pyörittelen 3 kertaa viikossa noin 15- 20 minuuttia kerta. Joogaa harrastan 1-2 kertaa viikossa. Hikijumppa jää tällä hetkellä vähemmälle. Kyllä mä ennemmin valitsen lasin viiniä, shoppailua tai salongissa hemmottelua kuin hikijumpan. Kyllä sitä itse tuntee mitä kroppa ja mieli tarvitsee ja sitä pitää sillloin kuunnella.



Ihoni on aina ollut hyvin puhdas ja tasainen. Kasvoni näyttävät nuorilta. Sovin parhaiten ilman mitään meikkiä omasta mielestäni. Ihoani hoidan runsaalla veden juonnilla, riittävällä unella, hedelmien ja pähkinöiden syönnillä. Myös kasvojen pesu aamuin illoin on hyvä muistaa. Samoin se että antaa ihon pitää breikkiä meikkivoiteista etc..se tekee hyvää. Itse en omista meikkivoidetta. Enkä usko siihen että mitä enemmän ja kalliimpaa pakkelia naamaan laittaa, sitä paremmin iho voi. D-vitamiinin saanti tuo myös raikkautta ja terveen värin ulkoiseen olemukseen.




FARKKUPAITA JA SIFONKIHOUSUT-LOVE CULTURE, SANDAALIT-SPIRIT STORE, LAUKKU-YSL

Jos teillä on hyvinvointiin ja ulkonäköön liittyviä kysymyksiä, niin laittakaa kommenttiboksiin. Teen niistä sitten postauksen. 

29 kommenttia:

  1. kuinka kauan olet pyörittänyt vannetta? miten se on mielestäsi vaikuttanut? mihin lihaksiin eniten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin pyörittelyn vasta täällä losissa..eli noin kuukauden verran. Kyllä se pyörittely sujuu nyt jo tosi luontevasti, ainakin vyötärön kaikki lihakset pääsee vauhtiin :D ja kai vyötärön pitäisi hoikistua. Minä pidän tästä hauskasta liikuntamuodosta..mutta olen kirjoittanut väärin...eli noin 20 min max teen tätä. Samaan aikaan kuuntelen musaa. Aika kuluu nopeasti kun kuvittelee itsensä jonnekkin muualle pyörittelee lantiota ;) hihi. Kokeile! Suosittelen. Alku voi olla hieman hankalaa, jos ei ole tottunut.

      Poista
  2. En voi muuta kuin olla kade sun luonnolliselle kauneudelle, ilman paksua meikkikerrosta ja hiuksillesi, jotka näyttävät niin hyviltä, myös ihan vain perussotku nutturalla.

    VastaaPoista
  3. Laukku on aivan jumalaisen ihana ja väri sopii sulle aivan mainiosti! Mahtava yhdistelmä:)

    VastaaPoista
  4. Musta on mielettömän hienoa, että pidät kiinni säännöllisestä aikuisten ajasta. Uskon myös, että se on yksi avaintekijä parisuhteen pysymiseen hyvänä. Itsekin haluan ehdottomasti pyrkiä samaan, jos lapsia siunaantuu. Sulla on kuitenkin sikäli poikkeuksellinen tilanne, että sekä sinä että miehesi pystytte viettämään päivisin paljon aikaa Lucan kanssa, jolloin välillä nannyn hankkiminen illaksi ei vie "lapsiaikaa" niin pois. Onko sinulla hyviä vinkkejä, miten nuo molemmat yhdistäisi, jos vähintään toinen vanhemmista on kokopvtöissä? Kun illat ja vkonloput on oikeastaan ainut aika, jonka lapsen kanssa ehtii viettää.

    VastaaPoista
  5. Saako sun korut paljon huomiota/kohteliaisuuksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katseita kyllä ja myös kohteliaisuuksia. On hauska kuinka jonkun ihmisen asenne muuttuu kun näkee ranteeni..eli pinnallista porukkaa. :)

      Poista
  6. olen myös jo jonkun aikaa lueskellut näitä sun juttuja täällä blogissa ja kyllä pitää paikkansa, että olet kaunis ja hyväkroppainen etc. Kuitenkin teksteissäsi on usein havaittavissa, että sinulla ei taida olla paljoakaan kokemusta/käsitystä siitä mitä todella arki perheen ja lapsien kanssa valtaosalla ihmisistä täällä Suomessa esimerkiksi on! Tosi moni joutuu selviytymään todella pienillä tuilla ja sumplia työvuorojaan jotta pääsisi viettämään aikaa lapsiensa kanssa tai olla mukana heidän harrastuksissaan. Kirjoitit myös kuinka tärkeää on parisuhteen kannalta ottaa "irtiotto" lapsista ja mennä vaikka "drinksuille" tuota Didem, uskotko jos sanon, että täällä meillä taviksilla tulee drinksut vähän kalliiksi kun otat lastenhoitajan joka maksaa 30€ tunti! Suurimalla osalla ei tosiaan ole varaa käydä kauneushoitoloissa, manikyyreissä tai shoppailemassa tai ylipäätään hemmotella itseään millään tavalla! Budjetti on laskettu tarkkaan ja valitettavasti niihin harvemmin mahtuu itsensä tai kumppanin kanssa hemmotteluhetkiä ravintoloissa tai muualla, puhumattakaan matkustelemisesta. Toki laatuaikaa voi viettää ilman rahaakin, siitä ei ole kyse, mutta sun postauksissa nämä yleensä ovat jotain ostamista, tai kalliissa paikoissa lounailla ja dinnereillä istumista.Toivottavasti, et ota tätä kirjoitusta loukkauksena, koska siitä ei todellakaan ole kyse, en itsekkään ole ns."köyhimmästä" päästä, mutta en myöskään koskaan pystyisi elämään samalla tavalla kuin sinulla on mahdollisuus. En tiedä onko täällä jossain postauksissasi selvinnyt, että mitä teet työksesi?? vai oletko siis kotiäiti? älä käsitä väärin, kotona oleminen on erittäin vaativaa myös ja itse kutsunkin sitä "kokopäivä työksi" toki elämä on valintoja täynnä, mutta kaikilla ei ole mahdollisuus valita miljonäärimiestä joka tarjoaa mahdollisuuden ylelliseen elämään ja taloudelliseen turvaan! Suurella osasta ihmisiä on huolenaan kuinka saada lasten harrastukset ja opiskelut maksettua, kuinka tarjota lapselle miellyttävä ja turvallinen kasvuympäristö, monelle nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ymmärsin, että sinulla on kaksi sisarta!? elävätkö he myös tällaista elämää? tai ystäväsi täällä Suomessa? Oletko koskaan joutunut kiusalliseen tilanteeseen rahasta? tarkoitan, että onko rikas elämäsi hankaloittanut elämääsi ympärillä olevien ihmisten kanssa? Haluaisin vielä kommentoida kirjoitustasi 8 pallo elokuvasta!! Olen ehkä ymmärtänyt väärin, tai toivon ainakin niin, mutta tarkoititko tosissasi, että elokuvan pääosaa esittävä nainen oli sinusta jotenkin kiehtova!? tai lähinnä se maailma missä hän eli? Tiedätkö, että tämä elokuva kuten moni muukin Aku Louhimihen elokuva, kertoo todellakin kuinka arkipäiväistä tuo on täällä Suomessa. No, tää oli vaan mun mielipide eikä ollut tarkoitus loukata vaan ainoastaan ottaa kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olemassa blogeja, jotka kertovat siitä, millaista on elää Suomessa tukien varassa perheenä ja niin edelleen. Aika huoletta niissäkin kyllä shoppaillaan, vähän eri hintaluokassa vain :) Ja vietetään laatuaikaa.... Ja ei kai MLL lastenvahti maksa 30e/tunti? Sitä paitsi, pointti oli, että mä ainakin haluan lukea tätä blogia luxusblogina ja sitten on ne ruikutusblogit erikseen. Kaikilla ei ole kaikkea, mutta jos jollain on, ei se ole muilta pois. Tuntuu, että aina tämä sama virsi meillä suomalaisilla... kun sinulla on jotain, niin älä vahingossakaan esittele sitä, koska muilla ei ole samaa. Ihan sama sitten, mitä kukin sen rahan eteen on tehnyt! Jos joku on sattunut rakastumaan ihmiseen joka on rikas, niin mitä sitten? Joku toinen raataa niska limassa, ja saa siitä paljon rahaa, pitäisikö sitäkin pyytää anteeksi, kun muilla ei ole?

      Poista
    2. Pakko sanoa tähän että tämä oli mielestäni miellyttävä kommentti siinä mielessä että oli rehellinen ja palautetta antava. Kuitenkin huomauttaisin asiallisesti takaisin että on hyvä pitää mielessä että Didem kirjoittaa omasta elämästään ja elämäntyylistään täällä blogissaan. En usko etteikö D huomioisi näitä kommentissasi mainitsemisiasi asioita ajatuksissaan vaikka suositteleekin vaihtelevasti enemmän "vauraita irtiottoja"..? Olen myös itse rehellisesti miettinyt että miksi ihmiset joilla on todella tiukka talous hankkivat perheen. (älkää ymmärtäkö nyt väärin, missään nimessä en kritisoivasti tätä esitä vaan kysyvästi -ilmaisen itseni ehkä huonosti tämän asian tiimoilta..) Itse en siis lapsista haaveile mutta ajattelen kuitenkin että jos tilanne olisi toinen ja olisin taloudellisesti riippuvainen tuista tai "pennin päälle budjetista" niin tuntisin että en voisi antaa lapselle kovinkaan laadullista elämää (ja nyt en todellakaan tarkoita että lapsen elämän pitäisi olla materialistista!) vaan nimenomaan mm. harrastukset yms. rahaa vaativat lapsen -menot? Huomautan vielä että en siis missään nimessä pyrkinyt tällä mietinnällä kritisoimaan vaan todellakin valaistusta minun (ehkä jonkun mielestä tyhmyydelle) pohdiskelulleni.

      Poista
    3. mutta eihän voida olettaa että perhe on vain rikkaiden etuoikeus? vaikka taloudellisesti olisikin tiukkaa voi elämä olla onnellista muilla osa-alueilla. kaikki eivät vain pysty ottamaan "neuvosta vaaria" ja panostamaan itseensä ja mieheensä. Perhehän on kaikille varmasti tärkein, ensisijaisesti lapset, jotta heillä olisi kaikkea niin omista menoista on pakko nipistää. Siitä olen kyllä samaa mieltä jos viittaat siihen että esim. molemmat vanhemmat ovat toimeentulotukien ja sossun varassa ja silti pukataan muksuja tulemaan 3,4,5…. se on mustakin vähän outoa. Ja kyllä luksus blogihan tää on, ei kukaan pakota lukemaan mutta toivottavasti D ymmärtää olevansa todella etuoikeutettu kun hän pystyy elämään elämää jossa voi panostaa itseensä ja perheeseensä. Ja olla kotiäiti. Itse toivoisin voivani olla kotona kunnes nuorimmainen on 3, ei vaan ole tällä kotihoidontuella mahdollista. Miehellä hyvät tulot mut on nää asumismenotkin pääkaupunkiseudulla messevät :) Didemin mies varmaan on omalla työllään rahansa tienannut, ja hienoa että mahdollistaa moisen elämän. Pointsit myös siitä että D hoitaa itse lastaan vaikka varmaan olis varaa palkata nanny hoitamaan päivät pitkätkin ;)

      Poista
    4. Minä niemnomaan painotin että en kritisoi. Enkä tarkoittanutkaan että pitää olla rikas ollakseen lapsia tai laadukas elämä, vaan olen vain ihmetellyt (tuloksetta) miksi rutiköyhät hankkivat lapsia ja sen mukana lisäävät vain stressiään ja huolta itselleen? Taisit ymmärtää hämmästykseni kuitenkin oikein :) On jo suuri rikkaus itsessään osata arvostaa elämässä muita osa-alueita kuin materiaalia ja mammonaa!

      P.S. alkuperäiselle kommentoijalle, mitä lastenvahteihin tulee niin 30€/h on jo joku todella lasten huippuammattilainen. Varmasti tuilla tms elävätkin voivat hankkia lastenhoitajan, ihan lähipiiristään, ihan ilmaiseksi. aina ei siis tarvitse ammatti.nannyä ;)

      Poista
  7. Kivan rennosti osaat ottaa äitiyden, pisteet siitä! Mä olen itse kolmatta vuotta kotiäitinä, ja kyllä alkaa olla muumit karanneet laaksosta :/ Mulla ei ole mitään muuta kuin lapset ja koti, ja nyt olenkin päättänyt että pakko alkaa hoitaa omaa jaksamista ja hankkia harrastus. Ihan vaan että pääsee välillä pois kotiympyröistä. Yhteistä aikaa meillä on miehen kanssa kun lapset on laitettu nukkumaan, kaksin ollaan oltu jossain melkein vuosi sitten. Meistä ei vaan tunnu kivalta hankkia lastenhoitajaa, joten näillä mennään kunnes lapset on vähän isompia. Kyllä tätä silleen jaksaa, kun asennoituu niin että tilanne helpottaa jossain vaiheessa. En tiedä missä vaiheessa, mutta sitten _joskus_ varmaankin :D Mä luulin ottavani aika rennosti, mutta sitten kun alkoi kyllästyttää kotiäitiys tosissaan, niin tajusin että vähän on kyllä suorittamisen makua mun touhuissa. Siitä viisastuneena olen kyllä nyt ottanut löysemmin, ja tosiaan alan kohta käydä liikuntaharrastuksessakin, joten eiköhän tää nainen vielä tästä suosta nouse! :)

    Tuosta sun kuulaasta ihosta valitettavasti joudun vaan haaveilemaan, oot muutenkin niin uskomattoman luonnonkaunis. Niin, ja tuostakin joutuu vaan haaveilemaan että pääsis noin kevyissä vaatteissa ulos. Täällä alkaa olla aika ankeet ilmat, erityisesti silloin on ikävä kesää kun kahta lasta pukee toppavaatteisiin ulos lähtiessä. Nauttikaa siellä ihanasta auringosta ja lämmöstä! Ehkä mekin päästään hetkeksi jonnekin lämpimään tänä talvena, muuallekin kuin saunaan ;)

    VastaaPoista
  8. Aikamoista rahalla mässäilyä tää sun blogis! ottaen huomioon, että ilmeisesti penniäkään et ole itse tienannut!! mut järjettömän hyvää viihdettä silti!! :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos elää parisuhteessa ja on yhteinen lapsi, jota Didem hoitaa kotona, niin totta kai sitä silloin elää miehen rahoilla. Minun mielestä on todella upeeta Didemiltä, hoitaa lasta kotona ja olla oikeasti läsnä pojan elämässä. Kuka meistä haluasi raahata lastaan päiväkotiin räntäsateessa klo 6.30 joka arkiaamu, jos on taloudellisesti mahdollista jäädä hoitamaan lasta kotiin. Kysynpä vaan????
      Ihanat kuvat jälleen kerran Didem,näytät tosi onnelliselta<3

      Poista
    2. Yhdyn! Katteelliset kadotkaa täältä!

      Poista
    3. Blogini kuvaus vaihtui pari päivää sitten, mutta siinä vanhassa profiilissani kerron elämästä 10 vuotta vanhemman mieheni kanssa etc..Mieheni elättää minut ja se on täysin fine. Vaikka tekisinkin rahaa niin uskon että meidän menot on sen verran suuria, etten siltikään pystyisi elättämään meitä. Tämä blogini on viihdettä monelle, koska kerron elämästä, josta moni vaan voisi haaveilla. Se että mies on se joka tienaa meillä, ei ole ollut ongelma. Mieheni tukee minua 100 % siitä että hoidan lasta ja miestäni kotona. Hän tukee minua myös tässä bloggailussa. Olen onnekas että minulla on mahdollisuus tehdä valintoja joita kaikki ei vain voi.

      Poista
    4. Koet ilmeisesti että kauneudellasi saat kaiken. Sun ei tarvitse tehdä mitään, koska miehesi tekee sen puolestasi. Jos se toimii teillä, hienoa. Sä kuitenkin olet ihan tavallinen tallaaja, elit miehesi rahoilla tai et. Ehkä enemmänkin ihmisiä ottaa päähän sun asenteesi sillä se on todella itsekäs. Aivan kun luulisit olevasi parempi kuin muut.

      Poista
  9. Aku Louhimiehen kanssako seurustelet? Jos et, niin mitä miehesi tekee työkseen?
    Kiitos mukavasta blogista, kiva on seurata touhuamisiasi ja kuvat ovat kauniita.

    VastaaPoista
  10. Miten hoidat hampaitasi? oletko joutunut koskaan kayttamaan rautoja hampaissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän hammaslankaa ja pesen hampaani aamuin ja illoin. Minulla oli lapsena niskaveto öisin.

      Poista
  11. Tässä blogissa puhutaan paljon kateudesta kirjoittajaa kohtaan. Mihin ihmeeseen täällä ollaan kateellisia? Siihenkö että voi elää makeaa elämää miehen rahoilla? On tietysti ok elää pienen lapsen kanssa kotona ja silloin tietenkin miehen tulee huolehtia rahataloudesta. Aika moni nainen ja mies arvostaa kuitenkin hyvää koulutusta ja omaa työuraa ilman että on riippuvainen miehestä ja hänen rahoistaan. Onhan opiskelut ja työt hommattu sitä silmällä pitäen, mitä haluaa tehdä. Mielummin ilman Chanelia olalla ja päässä muutakin kuin tukka.
    Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Didemillä on vähän päälle vuoden ikäinen lapsi ja hoitaa häntä vielä kotona. Mikä helvetti hänet tekee miehen siivellä eläjäksi, jos mies on hänen lapsensa isä? Didem on 26-vuotias ja ehtii opiskella tai tehdä töitä ihan tarpeeksi, elämänsä aikana. Mielummin lapsella onnellinen lapsuus ja onnelliset vanhemmat, kuin stressaantuneet, ylikoulutetut ja ilottomat vanhemmat.

      Poista
    2. Aivan oikein! ei se koulutus ja aivosolut päässä tee ihmisestä täydellistä tai varsinkaan parempaa vanhempaa jos on perusluonteeltaan neuro eikä osaa rentoutua ja iloita elämästä sen omalla painolla. Kyllä se ihmisen luonne ja omat elämänarvot määrittelevät hyvin pitkälle millainen persoona ja kaksijalkainen täällä maapallola on. Sekä vanhempana, opiskelijana, työntekijänä, vaimona ja ihan vaikka pultsarinakin. En sano etteikö koulutus ja ura kannata mutta sanon todellakin että se ei tee ihmisestä täydellistä eikä suhteesta, Didemin suhteesta tekeee täydellisen nimenomaan yhtenäiset arvot ja ehdot sekä sopu ja tasapaino!

      -Anastacia

      Poista
  12. Ootko koskaan ajatellut sellaista, että jos sulla ei olisi sun miestä tai sun ulkonäköä, niin sulla ei olisi ihan oikeasti mitään. Sillä sä muodostat kaiken sun ulkonäön ympärille. Sulle, vaan sillä on merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herran jumala, ku oot kateellinen! Aika moni muukin kommentoijista. Uskon, että lähes kaikki ottais kiljuen vastaan tämän naisen elämän.

      Poista