8-PALLO

Elokuva on kosketettavissa todellisuuden kanssa. En lähde kertomaan tarinaa, vaan tekstiä tulee nyt vaan miten sattuu, koska olen tunteella. Itse olen huumeita vastaan. Itse olen se tyttö joka pitää hauskaa ilman suurta alkoholikulutusta. 

MUTTA Sitä tapahtuu kaikkialla, tälläkin hetkellä joku vetää suoneen, katsoo itseään peiliin ja vihaa omaa peilikuvaansa, oma lapsi katsoo sekasin olevaa äitiään silmiin ja silittää häntä, sille lapselle juuri se äiti on maailman paras ja rakkain. Viinaa vedetään niin että työnnetään kaveri yli parvekkeen laidan ja nuori tyyppi kuolee asfaltille. Jossain just nyt viaton ujo tyttö kokeilee muiden painostuksesta heroinii ja lopuksi hänet raiskataan ja jätetään yksin bilekämpän lattialle makaamaan. Jossain joku niin voimakas persoona vetää heikompia ihmisiä kiinni itseensä, että he eivät kykene lainkaan elää ilman sitä ihmisen tuomaa huumetta. 

Meidän yhteiskunnassa niin moni elää raamien ulkopuolella ja jää ilman sitä pelastusta ja uskoa uuteen alkuun oli tilanne mikä tahansa. Minulle oli hyvin raskasta, mutta myös sairaalla tavalla kiehtovaa katsoa  8-pallo. Kuvittelin itseni pääroolissa olevan naisen tilalle. Sellainen elämä ja ympäristö, joka on kaukana omasta elämästäni. Valtava rakkauden tunne vie ihmisen pois todellisuudesta. Silmäsi loistaa ja menet heikoksi juuri sen tietyn henkilön kanssa. Kadotat itsesi. Sellaisen henkilön kanssa kaikki on mahdollista, jokaisesta hänen sanasta silmäsi loistaa. Olet onnellinen. Äitinä tuon elokuvan katsominen teki suuria tunnemyllerryksiä sydämessäni. Vihaa, surua, kyyneleitä ja halu vaikuttaa ja pelastaa. 

Mitä ihminen tekee kun kaikki on menetetty, kun mitään ei ole enää jäljellä, kun kukaan ei näe sitä tuskaa jota kannat kun kuljet kaduilla?! (lähinnä ajatus päässäni, jonka vaan kirjoitin tänne) Kiitos jälleen kerran Aku, teoksesi jäävät katsojien mieleen ikuisesti.