expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

tiistai 30. syyskuuta 2014

Raikas Viinirypälesorbetti


Jokainen teistä osaa varmasti tehdä tämän. Vaarallisia riskejä tämän epäonnistumiseen ei ole. Joten miehetkin..jos joku mies lukee mun mielenkiintoista blogia -yllättäkää vaimonne, deittinne :)

Reseptin löysin tiskivuorenmanta  blogista yllätten selailessani ruokia.

Tarvitset 500 g tummia viinirypäleitä.

Irrota ne varresta ja pakasta.

Iske kohmeiset viinirypäleet blenderiin.

VALMISTA!

Tarjoile kauniisti 

Huom! Minulla sattui olemaan todella makeat rypäleet, joten sorbetistakin tuli makea. Maistakaa kaupassa, ettei rypäleet ole hirveän kirpeitä. 



LOVE FOOD - resepti

Tarvitset

Kananfileitä

parsakaalia
minitomaatteja
kesäkurpitsaa
rosmariinia

Leipää
avocadoa
tomaattia
juustoa

Kreikkalaista jogurttia/kermaviili
sinappia

1. Paloittele kasvikset oliiviöljyllä voideltuun uunivuokaan. Mausta rosmariinilla ja suolalla. Kaada oliiviöljyä päälle ja hiukan vettä (ettei pohja pala). SEKOITA niin että mausteet sekoittuu.
2. Mausta kananfileet mielesi mukaan. Kaada oliiviöljyä vuokaan. Sekoita.
Laita 200 asteeseen uuniin uunikasvisvuoka ja kanavuoka. Uunissa noin 30 minuuttia.


3. Leikkaa avocado ja tomaatti viipaleita, jotka asetat leipien päälle. Voit maustaa leivät esim orgeganolla. Lopuksi juusto viipaleita tai raastetta leipien päälle ja kun olet ottanut fileet ja kasvikset uunista voit laittaa uunileivät muutmaksi minuutiksi uunin, niin että juusto sulaa.


4. Kastike syntyy helposti ja nopeasti. Itse käytin maustamtonta jogurttia, johon sitten sekoitin sinappia mieleni mukaan. 


Uunileivillä voi korvata riisin, perunat etc. Hauska ja maukas combo.

Tässä teillä nyt valmis menu syysiltoihn. Kokkailun iloa vaan sitten ;)

ps. Mun mies tykkäs!!

Päivän aikana julkaisen vielä maailman helpoimman jälkkärin. Raikkaan sellaisen! 

maanantai 29. syyskuuta 2014

Ivana Helsinki - LOOK

Apua, mun on pakko saada tämä Paola Suohsen mekko. Kuosi ja malli on täydellinen makuuni. Kokeilin mekkoa myös ilman vyötä ja näytti hyvältä niinkin. Päälläni on XS kokoinen mekko.

Siis mä menin lauantaina tapaamaan Saaraa Oxblood liikkeeseen, jossa hänen vaatteensa myös ovat myynnissä. Hän myy siellä Ivanan lisäksi, muka va, Viona blu, deadbirds and lionhearth ja Uhana design.

Rehellisyyden nimissä, olen täysin pihalla suomlaisista brändeistä (lukuunottamatta Ivana Helsinkiä, Mert Otsamo, Katri Niskanen, Marimekko) ja olen alkanut kiinnostumaan enemmän niistä Saaran myötä. Suomalainen vaatedesign on ottanut ison harpppauksen sydämeeni. 

Lauantaina näin tuon mustan luomuksen ja varmasti yhdytte siihen että mekko on hyvin paljon näköiseni? 

Saara oli niin ihana, tarjoili siellä vaan proseccoo asiakkaille, näytti hyvältä ja loi ihanan tunnelman kauppaan. Hän otti musta myös asukuvia. 
My swiss sis <3

Kuvissa mulla on omat kengät jalassa, bootsit!! Mutta ei näytä niin pahalta noinkaan? Asusta tulee arkisempi. 


Hope teillä oli ihana viikonloppu takan, jota voi muistella tänään, jos maanantai alkaa tympii. Huomenna postaan viikonlopun ruokaohjeet. Kaksi kappaletta :) Joten teidän ei tarvitse stressata ainakaan mitä sitä tekisi ruoaksi tällä viikolla ;)










ASUKUVAT: SAARA HIRN STÖCKLI

lauantai 27. syyskuuta 2014

Oloasun merkitys&Video

Huomenta auringonpaisteeni ympäri maailmaa :)

Tämä aamu houkutteli minut ulos terassille 7.30 kahvikupponen kädessä hengittämään syvään sisään ja ulos 10 kertaa. Aurinko, raikas kirpaiseva syysaamu ja hetki yksin terassilla katsellen tyyntä järveä ja nauttien puhtaasta olosta oli se elementti jota tarvitsin tämän päivän polkaisemiseen. 

Minulle on erityisen tärkeää, että oloasuni sopviat yhteen. En voi laittaa päälleni värejä ja olla kuin kävelevä sateenkaari, jossa värit ei vaan yhtään sovi yhteen. Pidän harmonisista asuista. Asun pitää luoda minulle sen mukavan, romanttisen ja lämmön tunteen. Sen pitää olla sellaien että voin vastaanottaa vieraan sillä anytime, jopa kävellä kauppaan. Kuinka hassulta ja oudolta se kuulostaakaan, niin mieleni ja fiilikseni ottaa vaikutteita oloasustani. 

Koti on tärkein paikka, kyllä sielläkin haluaa pitää tyylinsä.

Oloasun yhteensopviuus on yhtä merkityksellinen kuin mikä tahansa muu yhdistelmä. 
-bydidem




perjantai 26. syyskuuta 2014

CHANEL OMENANI


Yllä näette eilisen päivän workoutfit :) 
Työpäivästäni kuulette myöhemmin lisää.

Okei, nyt kerron teille mun jutskan..mulla oli kiljuva nälkä eilen myöhään illalla kun lähdin Hyattista vauhdilla että kerkeisin junaan. Mukana laukussa mulla omena. Istahdan paikalleni ja pakko istahtaa toista matkustajaa vastapäätä koska vaunussa ei ollut muita vaihtoehtoja. Juna lähtee liikkeelle ja edessäni oli (tällä jokaisella stopilla pysähtyvällä junalla) tunnin pituinen matka kotiin. Nostan omenan Chanelista ja pidän sitä vain kädessä. Mua ärsyttää ihan sikana että mua vastapäätä istuu joku. En siis kertakaikkiaan pysty alkaa haukkaamaan tätä mehukasta omppuani jota himoitsen, koska mulla on joku juttu, että en voi syödä omenaa, tai vielä pahempi olis porkkanaa junassa, jossa kaikki ihan hiljaa. 
Vähän niin kuin leffassa, kun vierustoveri yrittää hiljaa ja varovasti karkkipussista kaivaa sitä lempikarkkia pussin pohjalta...aaarrgh, ääni on niin kammottava,varsinkin silloin kun sen tekee varovasti.
Mä alan syömään omenaa samalla tavalla, varovasti ja liikaa miettien sitä miltä se kuulostaa, rouskutanko liian kovaa, lenteleekö suustani paloja..kaikki mahdolliset asiat käy mielessä JOS syön jotain ääntäpitävää sveitsiläisessä junassa. En ole ikinä nähnyt kenenkään syövän mitään täällä junissa.
Eli en siis syö sitä!!!! 

OMENAN KOHTALO: takasin Chaneliin. :(
Mutta lämmittelin sitä käsissäni joku puol tuntia..koska nälkä oli niin kova ja olis niin paljon tehnyt mieli syödä. 
Valitettavasti vastapäätä istuva business mies istui koko matkani ajan siinä tyytyväisenä.

Et sellaista asiaa mulla tänään... kuvan kuitenkin kehtasin ottaa :D 


torstai 25. syyskuuta 2014

WORKING DAY

..continues today :) 
Here's some pics from yesterday! 

Eilen herätyskello soi 5 aamulla. En kuitenkaan nukkunut melkein koko yönä, koska mua jännitti ja stressas etten herää kellonsoittoon. Pahin häiriötekijä yöllä oli kuitenkin oikean jalan isovarpaan kutina. En ymmärrä miten koko ajan kutitti..sillai tosi ärsyttävästi. No nyt viime yö meni paremmin ja tänään lähdenkin töihin vasta yhdeksi. 

Autan italialaista vaatesuunnittelijaa Alessandra Vicedominia. Hän pitää pari päivää trunkshowta Park Hyattissa. Työpäivät ei oo niin rankkoja :D istuskellaan, rupatellaan, tavataan asiakkaita. Vaatteiden purku laatikoista on mieluisaa puuhaa, kun kyseessä on nämä sydämeni valloittavat turkit ja muut ihanuudet. Lempirekkini on tämä Beige/valkoinen. 

Mukavaa päivää kaikille... <3






keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kirppis löydöt ja mun hauskat tarinat



Mä esittelin mun miehelle aivan haltioissani lauantaina tehtyjä löytöjäni. Ensimmäiseksi kerroin minisalkusta, jonka Luca sai antiikki myyjältä. Salkku on aito 1920 luvun koulupoikien koulusalkku. Se on älyttömän komea Lucalle ja mä saan sinne esim ipadinkin mahtumaan :D en mä kyl ipadii ikinä minnekkään vie, mut silti! Luca se vasta suloinen onkin tuo "TALKKU" kädessä. Luca kutsuu "talkkua" joka aamu. Noniin..no tästä salkusta mieheni oli innoissaan, samoin myös mun vintage italian shoe formseista jotka ostin samalta antiikkimyyjältä. Mieheni oli iloinen puolestani että löysin sellaiset. Mullahan toivelistalla vielä sellainen aito malli/sovitusnukke. Kaksi upeeta on tullut vastaan, mutta hinnat turhan korkeat. Mun kenkämallit on oikeassa paikassa nytten, eli minun kotoa, minun vaatehuoneen lasiessalaatikossa, josta ne näkyy kauniisti. 

Noh nyt tulee se hauska kohta..kun oli hatun vuoro..niin tää yks melkein purskahtaa nauruun ja kysyy olenko liittynyt meidän Kantonin soittokuntaan. Hän siis väittää että olen ostanut jonkun soittokunnan hatun. Hän päättelee tämän tuosta kultaisesta merkistä :D illalla mä sit puin sen hatun kotona päälleni ja astelin käytävää pitkin kuvitteellinen trumpetti suussani ja marssintapaiset askeleet olkkariin mieheni luo  :D 

Hattu maksoi vaan 3 frangia, koska se nainen sanoi että se on niin pieni ettei sovi kenenkään päähän, ei edes mun. Vastasin, don't worrie kuules..mun hiukset hämää vaan, pääni on kuin linnunpää :)) se on oikeesti tosi tosi pieni. Kukaan ei vaan näe sitä koska mun tuuheat hiukset peittää hyvin. Hattu mahtui..on se aika nafti, mut kiva. 

Sellainen päivä! Reipasta keskiviikkoa teille <3 Muistakaa se hymy vaikka sille spårassa istuvalle papalle antaa..tai jos samassa kahvijonossa on tyttö hienoilla kengillä niin kerro hänelle se ääneen. Hän luultavasti muistaa tämän koko loppupäivän hymy naamassa.

Mä lähden nyt Park Hyattiin nostelee kalliita vaatteita ja turkkeja boxeista. Today is the trunkshow for Vicedomini! Mulla olis muutama kappale syksy/talvi mallistosta jotka heti haluaisin. 

ainii..ekassa kuvassa mun asukuva lauantaina. Kaikki muu paitsi neule on ZARAA ;) what a surprise!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Näillä 4 asioilla on suuri vaikutus minuun!!!

BELIEVE IN YOUR THING

Olen aina uskonut itseeni, mun intohimoihin, haaveisiin ja päämääriin joita mulla on ollut elämän aikana. Päämääräni eivät minun tapauksessani liity vain uraan/unelmaammattiin. Naisena olen jo saavuttanut paljon ja olen todella onnekas. Koska tiedätte mitä naisen rooli minulle merkitsee niin varmaan tiedätte myös että tarkoitan saavutuksilla sitä että olen löytänyt minulle sopivan miehen, saanut perheen. Olen 27 vuotiaana 2 vuoden ikäisen pojan hehkeä äiti. Raskaus ei näy missään ja se tuntuu hyvältä. Minulle ulkoinen olemus merkitsee kyllä, koska se tuo itselleni energisen ja myös itsevarmemman olon. Minulta saa kysyä ulkonäköön liittyviä asioita jos kiinnostaa. Blogin pitäminen on konkretisoinut minulle sen että haluan olla tyyli-ikoni, stylisti ja muodinmonitaituri. Uskon että jollain tasolla täällä blogissani olen saavuttanut tyyli-ikonin tittelin joillekkin lukijoilleni!

 HOME IS WHERE YOUR HEART IS

Tärkein tuki mulle on mieheni. Hänellä on todella suuri vaikutus mun kaikkeen ja saan hänestä tosi paljon voimaa, MUTTA myöskin jos riidellään ja meillä on vastoinkäymisiä niin menen täysin toimintakyvyttömäksi. Eli vaikutus on molemminpuoleinen. Fakta on se että hän myös on mahdollistanut minulle elämän, jossa olen näin vapaasti voinut toteuttaa itseäni, unelmoida rauhassa ja tehdä juuri tämännäköistä blogia. Hän mahdollistaa mulle asioita, jotka ei todellakaan ole itsestäänselvyyksiä ja mahdollisia muille (suurimmalle osalle). Olen etuoikeutettu.
Hän on täydellinen paketti: Hän näyttää hyvältä (se on tärkein), hän pukeutuu niin että mun polvet vapisee koska on pukeutumisellaan niin hot! Hän on vaikuttava (se kiehtoo). Rakastan häntä.


 HAPPINESS

Olen kokonainen kun perheeni on kasassa. Suuren vaikutuksen ovat myös tehneet mieheni 4 lasta edellisestä avioliitosta. Heistä on tullut osa minua ja koen olevani taas etuoikeutettu kun asiat on sujuneet niin hyvin meidän kaikkien välillä.
Äitiyden kokeminen on kuitenkin jotain niin suurta, jota mikään ei voita. Pidän itseäni parhaan äitinä Lucalle. Minusta on ihanaa ajatella että edelleen teen samoja asioita mieheni ja ystävieni kanssa, mitä tein ennen lapsen syntymää. Se on todella tärkeää.
Olen jo menestynyt äitinä olemisena :)
Äiti, joka samaan aikaan lakkaa kynsiä, lukee satua ja höpsöttelee.

Kerran yksi tuttuni sanoi tämän: Didem, sä et näytä ollenkaan äidiltä ja sä et kuulosta lainkaan äidiltä. Mä haluan sit joskus olla samanlainen äiti kun sinä.

Se että en näytä ollenkaan äidiltä, sillä hän ei viitannut kroppaan tai minkä kokoinen olen. Vaan siihen että vaikka lapsi viekin aikaa aamuista, niin kyllä yhtälailla oma ulkonäköni tulee myös ykkösenä. Jaan sen ykkössijan Lucan kanssa. Olette huomanneet että meikki ei välttis ole se millä teen sen hehkeän ulkonäön itselleni. EN! Vaan ajallani: juon kahvin rauhassa, mietin mitä laitan päälleni, hieron vartalolleni vartalovoita, hypin ja tanssin ehkä alusvaatteissa ympäri kämppää, nauran, laitan hiukset vaikka ponnarille, ripsarii, hajuvettä, valitsen laukun, sopivat kengät.

Tuntuu hyvältä lähteä vaikkapa vain ihan tohon lähipuistoon tai kauppaan.

 NEVER REGRET SOMETHING THAT ONCE MADE YOU SMILE

Tuo lause ei tarvitse mitään sen suurempia selityksiä.




sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Guccigirl

Syön samalla tässä aamupalaa. Tänään lautasellani on pieni annos puuroa (ilman lisukkeita..vähän kohmettunut, nammm) mä tykkään eniten sellasesta puurosta joka oikeastaan on jo ihan kylmää, koska seissyt siinä niin kauan. Puuron reunat on parhaimpia..en osaa selittää, siis lauatasen reunoilla oleva puuro maistuu paljon paremmalle kun keskellä oleva.
-tulipahan pitkä selostus puurosta. Nyt sitten tiedätte minusta tämän todella tärkeän asian. Puuron lisäksi maistelen tuoreita mangoviipaleita ja ananaskuutioita. Juon mustaa kahvia. Mulla ei niin monipuolinen breku tänään, terveellinen kuitenkin.
Mun piti leipoo pikasämpylöitä, mutta vehnjauho on päässyt loppumaan (tai sitä oli 1,5 dl jäljellä) enkä jaksanut juosta kauppaan.

Mitä te ootte syöneet tänään? Jakakaa tänne..kiva lukea muiden aamupala annoksia.

Tämä on ollut perhekeskeinen viikonloppu. Luca on ollut keskipisteenä ;) Eilen kävin Bürkliplatzin lauantai kirppiksellä ja tein kaksi löytöä. Esittelen ne myöhemmin. Mä oon kyllä niin hyvä löytää juttuja..mun mielestä oikeesti olen!!

Perjantaina kävelin askartelukauppaan. Ostin mustan vihon ja mustan mustekynän.
Vihko tulee olemaan  my blog journey. Sit kun olen keinutuoli mummo, voin palata hehkeisiin ura aikoihini :)))) Tuo vihko auttaa minua olemaan enemmän organisoitunut blogini suhteen. Tykkään ennemmin kirjoittaa paperille muistiinpanoja, kuin puhelimen muistiin.

No tämän postauksen julkaisemisen jälkeen sulkeudun hetkeksi kylpyhuoneseen. Kuorin kasvoni ja laitan naamion. Kylpyvaahto tuoksuu jo kylpyaammeessa :)

torstai 18. syyskuuta 2014

Rela mamma

- MAMMA. 
- Mamma, kom.
- "kuka ge putt ti mamma" (Luca ger puss till mamma)
- Mamma, haliii.
- Go go Mamma. (Let's go mamma).
- Mamma kakkar.
- Kuka går i dutten, mamma tittar. (Luca går i duschen)

Voisin jatkaa vielä tätä listaa <3

Mammana oleminen on monesti aika relaakin.
Päivän päätteeksi pitää voida nauraa lapsen kanssa tapahtuneille kommelluksille.

Iloista päivää kaikille teille!!