expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

maanantai 13. toukokuuta 2013

Haters & Lovers

...minustahan käydään oikein mielenkiintoista ja viihdyttävää keskustelua vauva.fi sivulla. En ota kantaa millään tavalla ja annan ihmisten spekuloida rauhassa. Jatkan tätä ylellistä blogiani yhtä ylellisesti ;) Teille rakkaat ja myös minua vihaaville, minulla on uutisia. Olen ottanut askeleen eteenpäin bloggauksessa ja hankkinut itselleni täydellisen järjestelmäkameran. Täydellinen kamera minulle on siis mahdollisimman pieni, koska muuten en varmaankaan kantaisi sitä mukanani. Kameran merkki ja malli on Samsung NX1000 System Camera, objekti 20-50 mm ja flash. Sain myös Galaxy minipadin kaupanpäälle. Olen niin innoissani tästä. Täytyy vain opetella ensin, niin ei tapahdu kun aikaisemmin joskus että sekotin kameran täysin. Eli  käyttöohjekirja on iltasatuni tänään ja ehkä muutaman päivän lisää. Sain myös kamera standin ja koska olen niin pihalla kameroista, niin kaikista innoissani olen tästä jutusta, että voin iphonellani klickailla kuvia ja samaan aikaan nähdä kuvan puhelimestani. Eli paljon helpompaa kuin pelkkä ajastin kamerassa. Teille varmaan ihan tuttujuttu, mut mä olen silti hymy naamalla. Ehkä musta vielä voi tulla kohtuullinen kuvien ottaja...haha :D

Koitan mahdollisimman nopeasti aloittaa laadukkaimpien kuvien postauksen.









20 kommenttia:

  1. Hihi oonko mä nyt tyhmä vai huomasinko jotain joka ei täsmää sun lauseessasi "voin iphonellani klickailla kuvia ja samaan aikaan nähdä kuvan puhelimestani"?? :D

    -Sandra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HMM..haha, minä olen HIEMAN epäselvä. Tätä se on kun ei kirjoita omalla äidinkielellään..toisaalta varmaan silloinkin olisi näitä virheitä, koska vika on minussa. Mieheni joutuu usein sanomaan mulle että Didem, kuuntele nyt miten sanoit. Mä sanon usein jotain, mutta tarkoitan ihan muuta.
      Nojoo..se siitä, eli tarkoitin tässä sitä että se iphone on mun laukaisija :D ja samalla näen siitä itseni, vaatteen tai mitä ikinä kuvaankaan siitä iphonesta, joka on se laukaisin myös. Jotenkin mun kamera telineessä connectaa mun puhelimena kanssa :) olikohan nyt selvempi??

      xx

      Poista
  2. Löysin sun blogin ton säälittävän vauva.fi keskustelun kautta (ironista että jonkin niin ihanan asian sivustolla puhutaan noin rumia) ja voin sanoo et nevermind the haters!! Ne on siellä typeriä vain ja ainoastaan koska on kateelisia. Voin sanoa, että mäkin olen rehellisesti aika kateellinen, sun elämä on kuin satua. Kunpa mulle tulis noin kun vanhenen. Oot todella kaunis ja positiivinen ihminen, jatka elämästä nauttimista, älä lue noin ruma teksti kun siellä.. Lots of love xx

    VastaaPoista
  3. Ush att människor orkar! Härligt att du är så självsäker och inte bryr dej :) Kram!

    VastaaPoista
  4. Älä välitä, vanha sanonta: kateellisten panettelua. Suupielet ylöspäin ja nauti elämästäsi.

    VastaaPoista
  5. Mäkin päädyin tänne ton vauvapalstan kautta (meille on tulossa toinen lapsi ja seikkailen vauvan sivuilla usein nykyään)ja pakko sanoa, että ihmeellisiä on kyllä ihmiset. Miten ne jaksaa olla noin ilkeitä, kun näkee että suurin osa on vain kateellisia..? Sun blogi on ihana, oot aivan mielettömän kaunis ja vaikutat tosi herttaiselta ihmiseltä, noi kommentit siellä palstalla voit jättää täysin omaan arvoonsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen jättänytkin. Mä pidän tällaista hömppä/materialisti/itseään kuvaamis blogia ja elän elämääni täysillä. Jos ei miellytä, ei tarvitse lukea. Näin ajattelin silloin kun blogini perustin. Turha tarttua asioihin, jotka pyörii netissä. Julkaisen myös jokaisen kommentin, myös ilkeimmät. Jos joku haluaa kysyä minulta suoraan jotain, niin silloin myös vastaan, mutta keskustelupalstat saa todellakin jäädä omaan arvoonsa. Hauskaa jopa :)

      Kiitos tuhannesti kehuista.
      Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin <3

      Poista
  6. Hyvä Didem...sait aika monta uutta lukijaa muutamassa päivässä:)
    Ihanaa blogiasi olen seurannut jo puolisen vuotta päivittäin ja olet ehdottomasti yksi lemppareistani aitoutesi takia:)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos..no siltä vähän näyttää joo :) *HYMYILEN JA OLEN SUPER ILOINEN UUSISTA LUKIJOISTANI* kukaan ei vaan liity jäseneksi :D hehe.

      Tuntuu hyvältä kun pidät minusta/blogistani.

      Poista
  7. Ma oon lueskellut taalla jo ennen tuota vauva-keskustelua, mut oon vaan vahan laiska kommentoimaan. kavinpa katsomassa tuon keskustelun kuiteskin, mielenkiintoista... Tuli vaan mieleen tuosta kamerasta etta ma ainakin hyodyin eniten kun kavin valokuvauskurssilla kunnon kameran ostettuani, en saanut oikein mitaan irti kaytto-ohjeista, mut kun joku naytti kadesta pitaen mita pitaa tehda niin tajusi heti. suosittelen jotain sellasta! Mulla on muuten kans galaxy tab (tosin isompi) ja se on kateva vehje! Lempparilelu jo pari vuotta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea toi kurssi. Missä kävit? Olen itse tulossa Helsinkiin ensi viikolla, joten täytyy ottaa selvää kuinka usein ja missä niitä järjestetään.

      Tää kamera on ihana <3 Olen kuin japanilainen tursiti, kävelen kamera kaulassa koko ajan ja napsin ihan ihme kuvia :D

      Poista
    2. Ma asun Lontoossa niin mun kaymat kurssit tuskin sinua auttaa :-) mut luulisin etta helsingissa ja sveitsissakin tallaisia jarjestetaan, valokuvaus kun tuntuu olevan niin suosittu harrastus nykyaan ja monilla on varaa ostaa nykyaan kunnon kamera.

      Poista
  8. Minäkin päädyin tänne vauvan keskustelun kautta. Blogisi oli ennestään tuntematon, mutta olen nyt parissa päivässä lukenut melkein kaikki postaukset. :) Tykkään lueskella ulkomailla asuvien suomalaisten blogeja. En tiedä miksi, kai se on jotain kaukokaipuuta lomalle. :) Ulkosuomalaisten blogeissa on jotenkin enemmän sisältöä eivätkä toista samoja aiheita mitä kotimaiset.

    Olisi mielenkiintoista lukea kulttuurieroista Suomen ja Sveitsin välillä.
    Millä kielillä siellä pärjää?
    Onko sinulla/teillä siellä tuttuja suomalaisia ystäviä?
    Tutustuuko sveitsiläisiin helposti?
    Tunnetaanko siellä omat naapurit?
    Onko miehesi siellä työkommennuksella vai miksi muutitte juuri Sveitsiin?
    Onko siellä turvallista elää (lapsiperheenä)?
    Minkälaista on sveitsiläinen ruoka?
    Miten sveitsiläiset talot/asunnot poikkeavat suomalaisista?
    Minkälainen on sveitsiläinen sisustusmaku?
    Haluaisitko esitellä kotianne enemmän?

    Voisin jatkaa kysymyksiä loputtomiin. :) En tiedä muita Sveitsissä asuvien blogeja ja maa on kiinnostanut minua erilaisen historiansa vuoksi jo kauan.

    Tyylikäs blogi! Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas anonyymi...nyt tuli sen verran pitkä lista että teen kysymyksistäsi ihan oman postauksen :)

      Kiitos kehuista! Mäkin tykkään ;)

      halit

      Poista
  9. Didem,
    olen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa ja kertaakaan en ole vielä kommentoinut, mutta nyt oli oikea aika.

    Olet erittäin kaunis, toki nuori ja ehkä monessa suhteessa vielä kokematon, mutta elät elääsi omalla tyylillä kuten me muutkin, kuten myös ne haukutut tuulipuku-äidit. Jokaisen meidän elämäntyyli muuttuu kun ikää tulee lisää, mutta perusluonne kuitenkin säilyy samana. Ole iloinen itsesi!

    Jokaisella meillä on oikeus valita mistä pitää ja kuinka elämänsä tahtoo elää. Sinulla on selkeästi mies joka välittää sinusta oli rahaa tai ei ja teidän suhteenne näyttäisi voivan hyvin. Lapsesi ja miehesi ovat sinulle tärkeitä muun perheesi ja ystäviesi rinnalla.

    Monet naiset jotka ovat kirjoittaneet ikäviä asioita vauva.fi sivuilla lienevät kyllästyneitä omaan elämäänsä tai eivät ole jaksaneet panostaa omaan parisuhteeseensa lapsen/lapsien tulon jälkeen. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä itsestämme onnellisia. Raha toki helpottaa ja antaa vapauksia mitä ei välttämättä saa jos on tiukempaa. Loppujen lopuksi onnellisuus lähtee omasta itsestään ei pankkitilin saldosta.

    Olet vielä nuori ja vaatteet näyttävät hyvältä päälläsi. Esittele ilman muuta niitä. Ne jotka eivät tyylistäsi tai ulkonäöstäsi pidä voivavat hyvin siirtyä muihin blogeihin.

    Jatkossa olisi mukavaa jos voisit tehdä kirjoituksiisi kappaleita jotta blogia seuraavien on sitä mukavampi lukea. Kirjoitusvirheistä viis...

    T: Sinua vanhempi työssäkäyvä äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta :)

      ..ja ne kappaleet teksteihin..CHECK ;)

      Poista
  10. Hyvä idea, tuo parempi kamera!

    VastaaPoista