expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pitkiä hoikkia jalkojani korostava "yön" asu

Huomenta kaikille. Eilen oli hauskaa. Olimme sopineet sokkotreffit ennestään tuntemattoman pariskunnan kanssa (ovat juuri muuttaneet Sveitsiin). Tyttö on suomenruotsalainen, mutta emme Helsingissä ole liikkuneet samoissa piireissä, joten olimme tuntemattomia toisillemme. Juttu luisti saman tien ja hauskaa oli. Olimme autolla liikenteessä, joten ei mitään crazy juhlintaa vaikka myöhään menikin. Miehet joivat teetä ja me naiset siemailimme shamppanjaa. 

Tänä aamuna sitten kun herättiin Lucan kanssa niin istahdin koneelle kahvikuppin kera ja häkellyin hieman kun katsoin blogikävijämäärän eilisen postaukseni jälkeen. SHIT ja Kiitos ;)
Tietenkin lähteet näkyy ja kiivas keskustelu on meneillään jossain kaksplus sivulla vartalostani ja naisen vartalosta ylipäätäänsä. 

Haluan sanoa tämän teille kaikille: Opetelkaa pitämään itsestänne ja omista vavhuuksistanne avoimesti. En ikinä ole ymmärtänyt sitä miksi peittää tai olla pahoillaan jos itse pitää itsessään jostain..olis se sitten luonteenpiirre tai ulkonäköön liittyvä asia. Ihminen ei ole pinnallinen tai itserakas, jos hän viihtyy omassa vartalossaan. Yli/alipainoinen..SOTANORSU tai MUODOTON ORAVA :D tärkein asia on että itse viihtyy vartalossaan. 

Yksi syy miksi kirjoitan välillä provosoivasti ja itseäni ylistäen on se että toivoisin muiden ihmisten enemmän oppivan arvostamaan ja pitämään kiinni siitä mitä on. Koen olevani sellainen henkilö joka siihen pystyy eikä lannistu kaikesta negatiivisesta jota täällä netissä saa lukea. 

Huom! Otsikkoni ;) Pitkät hoikat jalat..

Jos ei halua blogiin kommentoida, niin minulle voi myös kirjoittaa tähän osoitteeseen:

ozgundid@hotmail.com




FUR-H&M, SUKKAHOUSUT-ZÜRICH, LAUKKU-LOUIS VUITTON, SHOES-JEFFREY CAMPBELL



10 kommenttia:

  1. suomessa ei saisi olla ylpeä itsestään, tai alkaa heti kauhea supina... :D nyt te kaikki ihanat kanssasisaret, ottakaa mallia didemistä ja oppikaa pitämään omista vartaloistanne! :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei... Nyt sun täytyy heti pyytää anteeksi ja haukkua itsesi rumaksi ;D ;D! Ei vaan, niin ku sanoit niin kyllä omassa vartalossa saa viihtyä ikään ja kokoon katsomatta, silloin on kivempi olla :).

    VastaaPoista
  3. Mietinkin, että sen postauksen takia vauva-palstalaisilla menee päiväpullat väärään kurkkuun. Go Didem! Ainoa asia mikä harmittaa, on se että et päivitä useammin! On hienoa, että joku kantaa ansaitulla kunnioituksella itseään kohtaan kauneutensa.

    VastaaPoista
  4. tuon kaltaiset tekstit voi myös didem luokitella "kusemiseksi omaan nilkkaan".
    mutta ole avoimesti ylpeä omasta vartalostasi, eletään ja katsotaan kääntyykö asenteesi eduksesi vaiko ei.

    VastaaPoista
  5. Voisitko tehdä postauksen sun liikkumisesta? Liikutko miten paljon? En ymmärrä, miksi ei saisi sanoa tykkäävänsä itsestään. Jotenkin aina tulee joku sanomaan, että "lihota vähän" tai "no ois sussaki laihtumisen varaa, en ite olis tyytyväinen tommoseen kehoon mikä sulla on". Aina muiden mielestä joku on pielessä, ja sitten itse ei myöskään sais olla tyytyväinen. Suomalaiset ei koskaan saisi olla ylpeitä itsestään (esim. valmistuminen koulusta), vaan heti ollaan et no huh onpa kusi hatussa. Sitten ihmetellään, että miks suomalaisilla on niin "emmä osaa", "yhyy oon iha ruma" jne asenne joka juttuun, eikai se ihme oo ku miettii millasessa kulttuurissa ollaan.

    VastaaPoista
  6. Joo on se kyllä kumma että täällä Suomessa haukutaan heti lyttyyn ihmisiä joilla on hyvä itsetunto,on ylpeitä itsestään,pukeutuu nätisti ja pitää itsestään huolta. Silloin on vaan itserakas ja "luulee olevansa jotain". En ymmärrä tätä logiikkaa. Kaikkien pitäisi vaan olla itseensä tympiintynyttä verkkarikansaa.
    -J

    VastaaPoista
  7. Sulla on niin upee tyyli ja oot ihanan oloinen ihminen!:)

    VastaaPoista
  8. Hahaha en voi muuta kuin nauraa noille av-mammalaisille. Oot ihan super kaunis luonnossa kun oon nähnyt, mutta mieti mitä kuvia julkaiset, koska joissain kuvissa näytät kyllä aika aneemiselta. Muuten tykkään blogistasi<3

    VastaaPoista
  9. Oot niin huippu mimmi! Sulla on niin huikee asenne,et vois kaikki ottaa oppia :) Ainoo mitä toivon,että postaisit usemmin ;)

    VastaaPoista