expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

maanantai 7. lokakuuta 2013

What did I wear? Where did I go? With who?

Olin järkännyt pöydän West Hollywoodin Stk:sta, tutustuttanut lastenhoitajamme uudelle tuttava perheelle, ladannut Uberin iphoneen, miettinyt mitäköhän ilta tuo tullessaan :) Olin siis ahkera Long Beachille ajaessamme la aamupäivällä. Ilalla oli tiedossa illallinen uuden tuttavaperheen kanssa. Ihastuttava pari Peppe ja Magnus  muuttivat tänne jokin aika sitten ja epäselväksi ei jäänyt illan keskusteluista, että kaipaako kumpikaan meistä Suomea ;) mutta totesimme kyllä että Punavuorta ja tiettyjä kantispaikkoja on ikävä! 

Oltiin puoli tuntia myöhässä aikataulusta kun en osannut käyttää Uberia. Tilasin black car, mutta tilalle tuli varsin mahtipontinen maasturi ja kuskina meillä olikin naapurimaamme miehiä. Mieheni puhuu myös venäjää, joten kuskimme kanssa hän pääsi vaihtaa muutaman sanan. Istun vieressä ja kuuntelen. Pidän venäjänkielestä ja myös miehestäni (sitähän ette vielä tienneetkään ;)) hän on karismaattinen!! Otettiin tyylikäs pariskunta kyytiin ja siitähän se ilta sitten lähtikin käyntiin. Meillä oli todella hauskaa. Hyvät keskustelut blogeista, radiotyöstä, toimittajan ammatista, busineksesta ja meistä neljästä. :) En voi muuta kun ihailla omaa miestäni kun hän avaa suunsa. 










 Koska kyseessä oli la ilta, STK:the place to be @ ja drinkit dinnerin jälkeen, halusin ylleni jotain näyttävää, joka tuo sen vloppu fiilingin muuten aika casual lookkiin. Perus musta toppi, farkut, hiukset omalle nutturalle ja uudet korot. Karvaturkki ja laukku tekivät tyylitäni juuri sen mitä hain.


KARVALIIVI-ZARA,TOPPI-ZARA,LAUKKU-DOLCE&GABBANA, HOUSUT-LOVE CULTURE, KENGÄT-LOVE CULTURE.


 Kello oli jo niin paljon kun lähdimme jatkamaan Stk:sta, mutta ehdimme pysähtyä karaokepaikassa, joka oli yhtä täynnä kun erottaja night. Jengi veti hyvää settiä, vaikkakin mulla ikävä Helsingin karaokemestoja ja suomipoppi/iskelmä hittejä. Laulan aina kun käyn noissa paikoissa, mutta täällä Losissa, jossa et tunne tyyppejä, ja aivan mahdoton jono ehtiä kolmen viimeisen biisin joukkoon (kun tulimme oli enää kolme vuoroa jäljellä ja jonoa yli 50 biisiä) niin ei saa "puhuttua" sitä yhtä biisiä. Eli en edes mennyt yrittämään, mutta mieheni meni ja tuli takaisin ja sanoi: Sä oot seuraava!! Muutama huikka punkkuu ja menoks. Vedin I love rocknrollin ja jengi fiilas. Oli siistii.


20 kommenttia:

  1. Vähän kiva, että joku tykkää venäjänkielestä! :) Oon vaan kuullut ihmisiltä että se kuulostaa kauhealta... Ja ihana tuo karvaliivi! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan rento biletysasu<3 Ei ihan tavis makkarankuori suomineitojen tapaan, hih :D

    VastaaPoista
  3. Mulle tulee mieleen susta enemmänkin joku "fani" miestäsi kohtaan kun avovaimo. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vähän huvittuneena nauran itselleni tällä hetkellä..koska ulkopuolisen näkökulmasta voin täsyin samaistua suhun että olisin fani :D ei, asia ei ole lainkaan niin, mutta on paljon asioita jossa miehessäni pidän ja tykkään kehua ja ylistää muita, läheisiäni.

      Poista
    2. minusta on taas ihana lukea aina kuinka kauniisti puhut miehestäsi! :) muutenkin blogistasi saa niin paljon sellaista hyvää energiaa ja iloa!! olen niiiiin innoissani aina kun huomaan että uusi postaus on tullut <3

      Poista
  4. Oletko täysin parantunut bulimiasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bulimiasta kyllä (ja minun pitäisi kirjoittaa siitä tänne, olen luvannut) mutta se on sen verran syvä aihe että haluan paneutua ja panostaa kunnolla ajan kanssa sen tekemiseen. En silti usko että suhde ruokaan tulee olemaan täysin "normaali" ikinä. Mikä on täysin normaali suhde ruokaan? Suurin osa meistä miettii mitä suuhunsa pistää, joku laskee kaloreita.

      Poista
  5. Hei Didem! Olen kotoisin Riihimäeltä ja muistan kuinka olen nähnyt sinut ja siskosi äitinne kanssa kauppareissuilla. Olit silloin jo pysäyttävän kaunis, kuten siskosikin. Sulla on hauska ja omalaatuinen blogi sekä upeita kuvia! Ps. Lancomen midnight rose on myös oma tämän hetken suosikkini! :)

    VastaaPoista
  6. Ette kait tienaa toimeentuloanne näitten "oligarkkien" kanssa! Siellä Venäjällä kun on vaan edelleenkin niin paljon niitä tosi köyhiä ihmisiä (ei ruokaa tarpeeksi ja jäädytään talvella)? Olin itse siellä kesällä (Pietari ja Moskova-linjalla), aika "hyvän kuvan" sain itäisestä naapurista! Jokainen ajattelee vain omaa napaansa, ei minkäänlaista ymmärrystä kanssaihmisiin, paitsi niillä elämän laitakulkijoilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni on aikoinaan opiskellut Pietarissa ja sen takia osaa venäjää.

      Poista
  7. Oletko laittanut huuliisi täytettä, kun ylähuulesi on ns. rakkuloilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah..en koskaan ole laittanut mitään huuliini enkä tule laittamaan. Eikä huulenikaan ole rakkuloilla tai rohtuneet. Olin just laittanut huulikiiltoa joten kuva on jotenkin epäonnistunut huulten kannalta jos ne on rakkuloiset..en itse näe sitä.

      Poista
  8. Aika säälittäviä, anonyymejä kommentteja viimeaikoina;) Sinä Didem, olet yksi luonnollisimmista bloggaajista ever<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No entäs sinä? Minkähänlainen bloggaaja sinä olet? Didemiä en ole mielestäni koskaan loukannut, esittänyt vain kysymyksiä ja saanut myös vastauksia, kiitos hänelle.

      Poista
  9. Ihana, ihana, ihana!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no laitahan blogi osoitteesi niin käyn katsomassa kuinka ihana olet lukijoillesi

      Poista
  10. Peppe & Mags <3 och vad snällt att du hjälpt dem hitta barnvakt, när jag nu är så långt borta ;) jobbar på att komma dit, saknar både Vidde & Luca!!

    VastaaPoista
  11. Tämä on yksi parhaista asuistasi: ihanan rento, tyylikäs ja pientä twistiä mukana!

    VastaaPoista