expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Klippejä eilisestä

Mistä kaksi nuorta naista puhuu, kun yhdistävä tekijä heillä on poikalapsi, suomalainen mies, Suomi ja Sveitsi? Mitä kaksi nuorta naista tekee lauantai päivän, kun molempien pojat on jäänyt kotiin isien kanssa?

No, tietenkin ronskeja tyttöjenjuttuja, varsinkin kun molemmat ovat hyvin suoria suustaan. Juttujen jatkuvuutta ja kehittymistä varten ei tarvita edes sitä shamppanja huikkaa, eli kun samanhenkisen ihmisen tapaa niin kyllä se juttu luistaa. Tietenkin me ylistetään miehiämme, poikiamme vuorotellen toisillemme, kuinka hyviä naisia me olemme ja myös kritisoidaan kuinka Sveitsiläiset on liian järjestelmällistä kansaa ;) ..liitetään keskusteluihin hyvin syvällisiä teemoja myös.

Heidi on ihana tyttö, jonka täällä Sveitsissä olen tavannut. Päästiin vasta eilen tutustumaan kunnolla, pojat kun on mukana niin keskustelut on mitä on. Nyt ei lässytetty eikä puhuttu vauvakieltä. Vaan me nautittiin shamppanjasta, syötiin pitkään, pohdittiin eri asukokonaisuuksia, maalattiin huulemme punaisiksi, juostiin kaupasta toiseen ja tutustuttiin toisiimme. Aika nopeasti juteltiin jo asioista, joita ei välttämättä kaikille, varsinkaan näin lyhyen tuntemisen ajan jälkeen ehkä sanoisi. Niin se vain on, kun se oikeanlainen kemia löytyy. Eli vielä aikuisiässäkin näitä tulee (olin jo melkein menettänyt toivon) Ihana päivä oli kuitenkin. Aloitettiin Pradasta, tutustuttiin Jo Malonen juhlistamisen kunniaksi järjestettyyn cupcake tilaisuuteen ja lopetettiin janoisina Sprüngliin. Pradasta piti lähteä uusi laukku kainalossa, ei minun vaan Heidin, mutta sitä pienempää kokoa ei ollut enää mustana. Joten Heidi tilaa sen netistä. Ei se ole sama fiilis, kun kävellä ulos kaupasta iso paperikassi kädessä, joka sisältää käsilaukun. Silmät kiinni ja kuvitelkaa hetken aikaa se tunne ;) korkkarit jalassa, hyvä olo muutenkin ja sinulle avataan ovi kun kävelet ulos olallasi uusi lemmikki.
Ehkä Heidi postimies voi koittaa antaa sulle saman fiiliksen kun tuo paketin sulle kotiin ;) hahahah!
Mut Heidi osti itselleen LVltä mustan silkkihuivin, joka oli kevään ostoslistalla jo ollut vähän aikaan. Punaiset Lancomen huulipunat uppoi molmpien käsilaukkuun ja minä löysin myös aivan ihanan mustan pitkän trikoomekon H&Mstä. Niin kuin aikaisemmin on ollut keskustelua, siitä millainen kuluttaja olen, niin olen kyllä maltillinen. Näen heti, jos jokin on mun juttu ja sen sitten haalin itselleni, mutta yleisesti vaikka rakastan "shoppailua" niin enemmän saan ideoita kaupoista, henkareilla roikkuvista vaatteista, mallinukeista ja kauppojen tunnelmasta. Monet kun surffailee netissä ja katselee tyylejä ja vaatteita, niin pääsee varmaan samaan tunnelmaan kun mitä minä kun kiertelen kaupungilla. Olin tosi tyytyväinen siis löytöihini, vaikka ainahan uusi laukku on hyvin tervetullut luokseni ja LV:llä työskentelvä tuttu mies yritti eri tavoin saada minutkin ostamaan jotain valloittavalla persoonallaan, mutta ei napannut, vaikka kehuinkin kuinka ollaan niin cooli pari mieheni kanssa..taitaa olla kiinnostuneempia miehestäni enemmän kun minusta ;) Minulla ei tällä hetkellä ole toivelistallani mitään "pakko saada laukkua", muuta kuin Hermes Birkin :) mielestäni oikein hyvä sijoitus!


Oli kiva tulla takas kotiin...ratikka matkan pieni mutte minulle niin merkittäviä hetkiä oli et sain istua rauhassa ja vaan katsella ulos ikkunasta kuunnellen musaa ja tietäen että kukaan ei just nyt tarvitse minua, vaan voin vain olla.
Toinen tunne oli se että ihmiset katsoo minua naisena, eikä vaan äitinä.
Kotiin kun tulin, niin Luca nukkui päikkäreitä mieheni sylissä. Koskettavaa <3
Illalla tehtiin pannarii ja mä annoin 2 tunnin jalkahoidon, hieronnan ja päähieronnan miehelleni, josta molemmat nautittiin. Rakastan toisen ihmisen hemmottelua, varsinkin hänen hemmotteluaan.










     Tao's, kun on nälkä ja haluaa hyvää!







               
                      Heidin rasia. :)
    Heidin huivi. :) hillitty ja Heidin tyylinen.


  ja tässä tämä aivan ihana, täydellinen mekko, joka kannattaa nyt hommata sinne vaatekaappiin. H&M ja masoi 24,90 frangia. Löytyi myös muistakin väreistä. musta on iisi yhdistää monen kanssa. Laitan vhän kuvia miten itse tulen käyttämään mekkoa. Korkkarit tai varvastossut..kaikki käy.





                                                 
                                          Lähdin illalla hakee lisää maitoa pannareihin

                       Mieheni veti 3 ja mä hoidin sitten melkein loput...5 tai 6 :D






1 kommentti:

  1. Olipa teillä ihana lauantai:) Minkä värinen Hermesin Birkin laukku on sinun toivelistalla? Niitä ei paljon täällä suomessa näy ja jos näkyy, ne on feikkejä:) Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista