Noh, yksi sateinen maanantai ilta tapahtui kuitenkin ihan pikkuruinen käännekohta, siis ihan pieni ja huomaamaton. Näin ajattelin, ajattelin että mikään ei muuttuisi. Ei parisuhde, en minä, ei mieleni, ei mikään! Takaisin siihen maanantai iltaan, eli lähdin kotoa Punavuoresta Stockalle ratikalla. Oli tarkoitus tavata parasta ystävääni, mutta hän soitti yllättäen että ei millään jaksa lähteä liikkeelle menkkakipujen takia. Meillä on yleensä menkat ollut samoihin aikoihin ja mulla ei vielä ollut alkanut. Jostain syystä päätin sit hakee testin Stockan apteekista. Ilman mitään epäilyksiä suuntasin vessaan ja siinä sitten odottelin rauhallisin mielin sitä negatiivista tulosta. Oli ilta ja Stocka aika tyhjillään. Huudahdin vessassa: Va? Alltså va e dehär? Oh shit..dehär e int sant! Sydän jyskytti kahtasataa...juoksi alas portaita...hain 3 lisätestiä samalta apteekkarilta :) ja suuntasin nokka kohti samaan vessaan. Tein kaikki testit (ostin kalliimmat ja parhaimmat) ja kaikissa hymyili hymynaama tai kaksi punaista viivaa. Noniin...mitäs sitten?! Kävelin lehtiosastolle hermostuneena selailemaan läpi ruotsinkieliset Hollywood juorulehdet. Miehelläni on lapsia entuudestaan ja hän oli sillä hetkellä lasten kanssa, enkä viitsinyt soittaa hänelle. Soitin rakkaalle isosiskolleni. Hän tietää kaikesta mitä elämässäni tapahtuu. Hänelle on helppo puhua ja olemme todella läheisiä. Sen puhelun jälkeen laitoin sitten viestiä kullalleni että "kun tuut kulta kotiin on yks semmoinen uutinen sulle". Olin kuitenkin yllättävän rauhallinen vaikka tiesin että mieheni ei lapsia ja koko sitä rumbaa enää halunnut. Oltiin puhuttu että jos joskus semmoinen vahinko kävisi niin silloin hän toivoisi sen tapahtuvan minun kanssani. Se ei kyllä silloin lohduttanut, koska suhteemme ei ollut mikään hirmu stabiili! Oikeeta aikaa ei varmaan koskaan ole ja uskon että kaikella on tarkoituksensa. Jumalalla on suunnitelma meille jokaiselle ja välillä Hän yllättää. Miehelleni tämä oli tietenkin aikamoinen yllätys, hänhän kuitenkin oli ajatellut ettei enää koskaan joudu ostamaan vauvanrattaita ja vaippoja. Otettiin tämä uutinen omalla tavallamme, vähän huumorilla, kyynelillä, keskustelemisella. Häneen on niin helppo turvautua koska hän tietää aina ne oikeat sanat. Siitä se odotus sitten alkoi. Koitti ensimmäinen ultra ja laskettu aika oli 25.52012 <3
Muutimme Sveitsiin ja joulu vietettiin St.Moritzissa. Halusimme matkustella mahdollisimman paljon ennen kuin pienokainen syntyisi, koska sen jälkeen sitä ei heti lähdetä enää extempore viikonloppu getawaylle. Joulun jälkeen lähdimme muutamaksi kuukaudeksi Floridaan. Oltiin Miamissa ja kierreltiin ympäri Floridaa. Viimeinen reissu olikin Israeliin pääsiäisen jälkeen. Se oli viimeinen kerta kun sain lentää (oikeastaan en olisi enää saanut mutta vatsani oli niin pieni ettei sitä tajunnut). Raskauteni alkoi todella hyvin.Vointini oli mitä mainioin ja olin: Didem joka päätti ettei hänestä koskaan tule äitiä joka sulkeutuu neljän seinän sisälle vaikka onkin lapsi. Nautin todella paljon raskaudesta. Söin terveellisesti, liikuin paljon ja tunsin itseni todella kauniiksi. Mieheni kehui minua usein ja se tuntui ihanalta <3 Tiedän että olen hänen silmissä maailman kaunein nainen.
Pahoinvointia ei ollut ollenkaan. Miamissa kun oltiin niin ei kukaan tajunnut oikeastaan että tuossa kävelee tuleva mamma. Vatsani kasvoi aika myöhään, mutta hennot potkut sen sijaan tuntui vaikka masua ei näkynytkään. Olin onnellinen, vaikka elin aika kauan ristiriitaisten tunteiden vallassa. Kiloja ei tullut ylimääräisiä ollenkaan..takaapäin minusta vielä viimeisellä viikollakaan ei näkynyt että olin just menossa synnyttämään. Tietenkin se tuntui mukavalta kun ihmiset kyseli että miten sä oot pysyny noin hyvässä kunnossa, mitä oot syöny että oot noin timmi ja kaunis. Uskon että jokainen raskaus on niin yksilöllinen..seuraava raskaus voikin olla täyskatastrofi :)
Spännande :)
VastaaPoista